Kirja Jeesuksen Elämästä
Anna Berg
120 sivua TarjousHinta 10 EUROA POSTIKULUINEEN
Anna
Berg kertoo kirjansa esipuheessa seuraavasti: "Tämän kirjan "Kirja Jeesuksen Elämästä" kirjoittaminen on ollut
hyvin kiehtovaa ja se on kestänyt kauan. Kirjan tekstit on vastaanotettu vuoden
2002 maaliskuun ja vuoden 2003 tammikuun välisenä aikana. Olen tarvinnut taukoja
silloin tällöin voidakseni jatkaa näiden lukujen kirjoittamista. Ne kaikki
tuntuvat minusta äärettömän voimakkailta. Kirja käsittelee niitä puolia
Jeesuksen elämästä, joista ei aikaisemmin ole kerrottu. Raamatun kertomukset
kulkevat niiden kanssa rinta rinnan.
Voidaan sanoa, että tämä kirja esittelee meille Jeesus-nimisen miehen ja kuvaa hänen kokemuksiaan niistä monista tapahtumista, joissa hän oli mukana. Saamme tuntea hänen eristäytyneisyytensä ja nähdä, kuinka hän yrittää tavoittaa niitä, jotka eivät ymmärrä. Saamme kohdata hänen epäilyksensä siitä, pystyisikö hän suorittamaan tehtävänsä ja pääsemme mukaan seuraamaan sitä, kuinka hän kehittyy menestyksekkäästi pitkillä matkoillaan ja vieraillessaan eri paikoissa. Näemme, kuinka hänen elämänsä nivoutuu yhteen Maria Magdaleenan kanssa. Hänen pulmallista suhdettaan omaan äitiinsä sekä sitä, että perhe hajoaa tuon tilanteen seurauksena, kuvataan tarkkaan.
Suuri osa siitä, mitä Jeesus tässä kirjassa kertoo on täysin uutta meille, mutta se tuntuu kuitenkin todelta. Olen silloin tällöin havainnut kyseenalaistavani asioita, joista Jeesus puhuu, mutta tuntenut yhä vahvemmin että - niin kaikki tapahtui. Tässä kirjassa on se tuntematon totuus Jeesuksen elämästä, jonka on tarkoitus tulla meidän tietoomme.
Kirjassa on joitakin viittauksia meidän aikaamme. Niissä Jeesus kehottaa meitä toimimaan esimerkkeinä ja muuttamaan maailmassa vallitsevia epäkohtia. Kirja antaa voimaa ja rohkeutta meille, jotta uskaltaisimme olla asiamme takana ja muuttaa ympäristöämme, kuten hän itse teki.
Kohtaamme Jeesuksen hänen arkipäivässään ja saamme tietoa niistä ongelmista, joita hänellä on. Saamaamme tavanomaista kuvaa Jeesuksesta hengellisenä olentona ja Jumalan sijaisena maan päällä täydennetään tässä kirjassa. Näemme, että Jeesus oli myös ihminen, mutta hänellä oli uskomattoman vahva yhteys Jumalaan.
Kun vastaanotin viimeisen luvun tekstejä, jossa muun muassa kerrotaan Jeesuksen ja hänen äitinsä kohtaamisesta, minä itkin.
Maista ja alueista on pääosin käytetty niitä nimiä, joista me ne tänä päivänä tunnemme, vaikka niillä Jeesuksen aikana oli jokin toinen nimi. Jeesus mainitsee kirjassa nimeltä kaksi luostaria. En tiedä kutsuttiinko niitä hänen aikanaan noilla nimillä.
Magdalasta kotoisin olevaa Mariaa kutsutaan vain Mariaksi. Selvennyksen vuoksi kuitenkin, koska kirjassa kerrotaan useasta Maria-nimisestä henkilöstä, olen valinnut käyttäväni hänestä kautta koko kirjan nimeä Maria Magdaleena.
Anna Berg
Helmikuu 2003