OTE KIRJASTA "JUMALALLINEN VÄLIINTULO" - Hazel Courteney

Tässä kuvaamani tapahtumat ovat kaikki totta.

En 'pyytänyt' niitä elämääni pääsiäisenä vuonna 1998, ne vain yksinkertaisesti tapahtuivat. Jos päätät, että et usko tarinaani - se on sinun valintasi. Mutta kaikki tämä on totta.

8. huhtikuuta - Lontoo

Mieheni Stuart lähti aamulla kuuden aikaan ajamaan kohti Oxfordshireä, jonne olimme rakennuttamassa uutta kotiamme. Minun oli määrä tavata hänet keskipäivällä keskustellaksemme rakennusmiesten kanssa. Autonkuljettajamme Paul saapui kymmenen aikoihin ja minä päätin pistäytyä Harrods'issa ostamassa voileipiä lounastamme varten. Autossa kaikki sujui aivan normaalisti soittaessani toimittajalleni Lucas Hollweg'ille ja toivottaakseni hänelle 'hyvää matkaa' ennen kuin hän ehti lähteä lomailemaan tuona perjantaina.

Tehdessäni ostoksia muistin, että Stuart'in äiti Jean oli tulossa viettämään pääsiäistä kanssamme ja perheemme kokoontui yhteen sunnuntailounaalle kotiimme Birminghamiin, joten päätin ostaa muutaman pääsiäismunan. Kaikki oli niin normaalia...

Ennen tavarataloon menoani olin tuntenut oloni täydelliseksi, mutta kun aloin tehdä ostoksia, outo tunne levisi kaikkialle olemukseeni. En pystynyt nimeämään, mistä oli kysymys. Ajattelin olleeni kenties vain hieman väsynyt, sillä olin todella tehnyt pitkää päivää. Karistin mielestäni siellä alati voimakkaammaksi kasvaneen epämukavan tunteen ja jatkoin eteenpäin. Stuart rakastaa mantelisarvia ja ennen kuin poistuin ajattelin mennä leipätiskille ostamaan hänen suosikkiherkkujaan. Mutta kun astuin leipäosaston kääntöportin sisään, kaikki muuttui. En pystynyt liikkumaan eteen- enkä taaksepäin. Noiden muutamien sekuntien aikana polttava kipu iskeytyi alas pääni kautta rintakehäni keskiosaan aivan kuin minua olisi lyöty pitkällä tylsällä vasaralla. Hengitykseni aivan kirjaimellisesti pysähtyi. Haukoin henkeäni. Yhtäkkiä kääntöportti liikkui. Minut valtasi paniikki, ja kun ryntäsin nopeasti uloskäyntiä kohti, näin vilahduksen itsestäni sen edessä olleesta peilistä. Näytin harmaalta.

Päästyäni ulos vedin syvään henkeä. Minun täytyi rauhoittaa itseni, mutta päässäni oli voimakas ääni, joka käski: "Etsi lääkäri - nyt." Puhuinko itselleni? Mistä tuo ääni oli tullut? Soitin matkapuhelimellani lääkärilleni. Myra, vastaanottovirkailija, vastasi.

"Onko Brian vielä siellä?", kysyin hätääntyneellä äänellä.

"Kyllä", Myra sanoi  ja ymmärsi äänestäni, että jotain oli pahasti vialla.

"Olen matkalla sinne nyt", minä huusin - ja suljin puhelimen. Kun Paul näki minun kävelevän autoamme kohti hän tiesi, että jotain oli tapahtunut. Hän ajoi niin nopeasti kuin vain liikenne sen salli lääkärini vastaanotolle Kensingtoniin. Viisitoista minuuttia autossa uskoen koko ajan, että sinulla voi olla vain muutama minuutti elämää jäljellä, on hyvin pitkä aika. Yritin olla järkevä, mutta olin hyvin peloissani, sydämeni pomppi vimmatusti ja päässäni jyskytti.

Kun tulimme Brian'in vastaanoton etupihalle, hän oli jo odottamassa portailla. Olemme tunteneet toisemme kauan aikaa ja hän tiesi, että en olisi soittanut ellei olisi ollut tosi kysymyksessä. Hengitin raskaasti, itkin ja tunsin oloni hyvin kiihtyneeksi. Ennen kuin annoin hänen tutkia minua, pyysin häntä kertomaan miehelleni ja tyttärelleni Victorialle, että rakastin heitä paljon.

Brian oli kiinnostuneempi ottamaan minulta sydänkäyrän, sillä hän uskoi vahvasti minun saaneen sydänkohtauksen. Hän soitti nopeasti kardiologille ja välitti puhelimitse sydänkäyrän tulokset. Sitten hän tuli takaisin luokseni. Sydämeni toimi hienosti. Jollain tavoin minä jo tiesin sen, ja yhtäkkiä minut valtasi uskomattoman tyyni ja omituinen rauha. Se oli hyvin erikoinen tunne. Minusta tuntui kuin olisin ollut joku toinen ihminen ja tuona hetkenä oivalsin yhtäkkiä, että pystyin 'lukemaan' Brian'in ajatuksia. Hän huolestui entistä enemmän. Hän luuli, että olin saanut hermoromahduksen ja minusta tuntui turhalta alkaa väitellä hänen kanssaan tuosta aiheesta. Kenties kärsin stressistä. Olen aina tiennyt, että pitkäkestoinen stressi voi laukaista ihmisessä käytännöllisesti katsoen minkä tahansa sairauden tai terveydellisen ongelman, mutta syvällä sisimmässäni ymmärsin, että jotakin erikoista oli tapahtunut noiden muutaman sekunnin aikana Harrods'issa. En vain kyennyt selittämään, mitä se oli ollut. Brian tutki minut perusteellisesti. Kaikki näytti olleen kunnossa, mutta hän ehdotti, että menisin suoraan kotiin lepäämään. Soitin Stuart'ille ja sanoin, että tunsin oloni melko väsyneeksi ja että olin käynyt Brian'in luona, joka oli vaatinut minua menemään lepäämään sen sijaan että olisin mennyt uuden kotimme rakennustyömaalle. Stuart kuulosti huolestuneelta, mutta vakuutin olleeni kunnossa ja sovimme, että hän tulisi kotiin myöhemmin iltapäivällä.

Kävelin kylpyhuoneeseen pestäkseni kasvoni, ja kun katsoin peiliin, silmäni näyttivät erilaisilta kuin ennen. Ne olivat suuremmat, pyöreämmät ja sinisemmät kuin aiempina päivinä. Tunsin oloni toisenlaiseksi. Ottaen huomioon sen voimakkaan pelkotilan, jonka juuri olin kokenut, näytin todella terveeltä. "Ehkä minun tulisi kuitenkin levätä tunnin ajan", ajattelin. Rintakehäni tuntui vielä kolhitulta ja hellältä ja hieroin sitä jatkuvasti, mutta sydämeni voi hyvin - Brian oli kertonut minulle niin.

Maatessani vuoteessa otin puhelimen käteeni soittaakseni eräälle ystävälleni, mutta laskin sen hitaasti ja hätäilemättä takaisin telineeseensä. Halusin kyllä soittaa, mutta käsivarteni ja käteni näyttivät käyttäytyvän aivan omatoimisesti. Minusta tuntui, että minun 'ei sallittu' käyttää puhelinta. Päähäni alkoi tulvia outoja ajatuksia. Yhtäkkiä havaitsin tietäväni monia uusia asioita ja pieni ääni päässäni toisti jatkuvasti: "Kuuntele hiljaisuutta". Monen vuoden ajan olin kirjoittanut terveysasioista, mutta myöskin mielen voimasta, telepatiasta, elämästä kuoleman jälkeen ja hengellisestä parantumisesta. Ja tuona hetkenä näytti siltä, että minä 'tiesin' kaikki vastaukset noihin syvällisiin kysymyksiin, joita useimmat meistä pohtivat. Miksi me olemme täällä? Mistä me tulemme? Onko meillä kohtalo? Tiesin vaistomaisesti, että se mitä 'tunsin' ikään vastauksena pääni sisällä, oli lopullinen totuus.

Yhtäkkiä huone näytti täyttyvän kevyellä valkoisella usvalla - näkivätkö silmäni harhoja vai oliko tuo usva todellista? Kokemusta on miltei mahdotonta kuvailla sanoin. Minusta tuntui kuin olisin kellunut. Kehoni tuntui höyhenenkevyeltä - kaikki oli autuasta ja ihanaa.

Sitten kuulin aviomieheni tulevan kotiin - ulko-ovi oli kaksi kerrosta alempana ja minun täytyi kertoa hänelle jotain ja nopeasti. Miksi en ollut mennyt rakennustyömaalle? Miksi olin mennyt tapaamaan Brian'ia? Kahdeksantoista avioliittovuoden jälkeen tunnemme toistemme mielentilat oikein hyvin ja heti kun Stuart näki minut, hän tiesi, että jotain oli tapahtunut.

Yritin selittää, että koin oloni väsyneeksi ja että olin tuntenut kipua rintakehässäni Harrods'issa, mutta että voin jo aivan hyvin, kun yhtäkkiä tapahtui jotain outoa ja aloin muuttua sekavaksi.

Sanoin, että olin erilainen kuin ennen. Stuart näytti kysyvältä ja tiedusteli: "Mitä tarkoitat 'erilaisella?"

Vastasin: "Tunnen olevani jonkinlainen superolento, joka voi tehdä monia hämmästyttäviä asioita."

"Millaisia esimerkiksi?" Stuart kysyi  ja näytti hyvin hätääntyneeltä.

"Samanlaisia kuin Uri Geller, joka voi taivuttaa lusikoita ja käyttää telepatiaa ollakseen vuorovaikutuksessa toisten kanssa - minä pystyn samaan."

Stuart näytti hyvin huolestuneelta ja sanoi, että minä tarvitsin kupillisen teetä. Yritin käyttäytyä normaalisti. En kuitenkaan pystynyt syömään mitään, oloni oli niin eriskummallinen. Joka ilta päivällisen jälkeen menemme kävelylle, mutta tuona iltana en halunnut lähteä ulos.

Kymmenen aikaan illalla menimme nukkumaan. Keskiyöllä aivoni tuntuivat kiehuvan. Minulle oli noussut kuume, kipu oli palannut rintakehääni ja pääni oli kuin ruuvipuristimessa. Perustuen kokemuksiini terveystoimittajana tiesin, että minulla ei ollut paniikkikohtausta, mutta että jotain epätavallista oli tapahtumassa ja tarvitsin nopeasti ammattiapua. Kenelle voisin soittaa keskellä yötä? Kuka ymmärtäisi minua? Stuart alkoi ahdistua toden teolla ja niin myös minä. Juoksin alakertaan ja kävin läpi puhelinmuistiotani. Brian oli kertonut minulle vastaanotollaan, että hänen appensa oli juuri kuollut ja että hän ja hänen vaimonsta olivat matkustamassa Skotlantiin tuona iltapäivänä, mutta että minun tuli soittaa hätänumeroon, jos joutuisin ongelmiin. Vaistoni kertoi minulle, että en voinut soittaa hänen vastaanotolleen, vaikka kärsin fyysisistä oireista. Tiesin jollain tasolla, että ongelmani perussyy ei ollut luonteeltaan fyysinen.

Soitin kollegalleni Bob Jacobs'ille; tiedemiehelle, naturopaatille ja homeopaatille ja rukoilin, että hän olisi kotona. Hän nosti luurin ylös unisena, Luojan kiitos. Kerroin hänelle kaiken. Bob neuvoi minua syömään mitä tahansa sokeripitoista ruokaa niin pian kuin mahdollista? Sokeria? Hazel, terveystoimittaja, astui esiin. Puhdistettu sokeri ei ole terveellistä, sillä se heikentää immuunijärjestelmän toimintaa. Ellei sitä käytetä fyysisen harjoittelun yhteydessä, se muuttuu rasvaksi kehoon ja tekee ihmisistä, erityisesti lapsista, yliaktiivisia ja aiheuttaa mielialan vaihteluja. Minun aivoni toimivat jo ylikierroksilla, joten miksi ihmeessä minun täytyi syödä sokeria? Eräs hengellinen mestari oli kertonut Bob'ille, että kun ihmisillä on 'tämänkaltaisia kokemuksia', he tarvitsevat sokeria järkytykseensä - sokeri rauhoittaisi aivojani. Ja jo vanha sananlaskukin sanoo, että tarjoa järkyttyneelle ihmiselle makeaa teetä.

Stuart oli tullut luokseni ja hänen katseensa kertoi, että minun tuli sulkea puhelin. Päätin syödä palasen Stuart'in herkkua, inkiväärikakkua, joka suorastaan pursusi sokeria. Otin myös hieman parasetamolia jyskyttävään päänsärkyyni ja kuumeeseeni. Minun täytyi näyttää normaalilta meidän molempien silmissä. Sitten menimme nukkumaan.

Torstaipäivä valkeni. Herättyäni tunsin voivani kaikin puolin paremmin. Vaihdoimme ajatuksia kuten normaalistikin joka päivä. Ehkä olin vain tehnyt liian paljon töitä. Kenties minun piti pitää taukoa. Ehkä soittaisin Brian'ille pääsiäisen jälkeen - vaihdevuoteni saattaisivat olla alkamassa. Stuart oli innoissaan, kun kaikki tuntui olevan kunnossa - hän oli saanut vaimonsa takaisin. Edellinen päivä oli vain ollut jotenkin omituinen, mutta nyt se oli ohi.

Yritin toimia normaalisti ja menin paikalliseen luontaistuotekauppaan ostamaan ruokaa tulevaa viikonloppua varten. Mutta edelleenkin oloni oli selvästi omituinen.

Tehdessäni ostoksia havaitsin, että en vieläkään ollut nälkäinen, mutta kun pääsin kotiin, pakotin itseni juomaan hieman tuoretta vihannesmehua, johon oli lisätty inkiväärinjuurta. Siitä sain ainakin jonkin verran kipeästi kaipaamiani vitamiineja ja kivennäisaineita nopeasti ja helposti imeytyvässä muodossa ja inkivääri toivottavasti rauhoittaisi ja lämmittäisi vatsaani. Kenties se helpottaisi myös sitä levotonta tunnetta, joka oli palannut vatsani alueelle. Paul ajoi minut takaisin Birminghamiin. Autossa istuessani halusin soittaa muutaman puhelun, jotka liittyivät terveyspalstaani, joka minun olisi pitänyt saada valmiiksi viikonlopun aikana. Yhtäkkiä huomasin kuitenkin, että pelkäsin ottaa puhelinta käteeni. Se oli naurettavaa.

Lindsey, henkilökohtainen assistenttini, saapui perinteiseen torstaipäivän tapaamiseemme, jossa me vastasimme lukijoiden kirjeisiin ja hän otti vastaan sanelua. Kerroin hänelle kaiken edellisen päivän tapahtumista ja pyysin häntä usean kerran 'katsomaan silmiini, niin hän tietäisi, kuka minä olen'. Oudot tuntemukset palasivat. Lindsey on hyvin pitkälle kehittynyt hengellisellä tiellään ja hänellä on pyhimyksen kärsivällisyys, mutta jopa hän näytti hieman huolestuneelta. Hän tiesi, että minulle oli tapahtunut jotain, mutta aivan kuten Stuart, hän ehdotti, että joisimme kupillisen teetä ja jatkaisimme sitten työtämme. Ihmiset soittivat minulle, mutta minun oli edelleen vaikeata puhua puhelimessa - tunsin oloni pahoinvoivaksi ja oudoksi. Tein kuitenkin parhaani kuulostaakseni 'normaalilta' ja käyttäytyäkseni sen mukaan."

Tri Gary E. Schwartz kysyy tämän kirjan esipuheessa seuraavaa: "Oliko Hazel kadottanut järkensä, oliko hän kokenut jonkinlaisen psykoottisen todellisuuden romahtamisen vaiko aidon hengellisen hätätilan ja muutoksen?"

ETUSIVULLE