ESITTÄJÄ (+ tiedon välittäminen, - monisanaisuus)
"Ei, pelkään, että olette ymmärtäneet
minut väärin. Itse asiassa halusin sanoa, että hamsterin tila on vaikea, mutta
ei vakava. Kuunnelkaa, teidän täytyy yksinkertaisesti ymmärtää. Itse asiassa
minun olisi ehkä parasta laittaa se kirjallisena kaikille. Hamsteri on kärsinyt
aiemminkin ja se kärsii jälleen, mutta se kestää kriisit aivan niin kuin me
kaikki olemme kestäneet nämä viime hetket. Katsotaanpa, minusta näyttää yhä,
että ette ole ymmärtäneet. Kuinka voisin esittää sen eri tavalla? Minulle on
äärimmäisen tärkeää, että ymmärrätte mitä yritän sanoa teille. Ehkä sanonkin
tämän humoristisemmin, tai pitäisikähän minun vähätellä sitä hieman ja yllättää
teidät vartioimattomina. Ei, uskon kuitenkin, että dramaattinen kuvaus on paras.
Odottakaapa hetkinen niin haen hamsterivaatteeni. Jospa kuitenkin kertoisin
teille hieman lisää hamstereista, niin tuntisitte oman olonne hieman
paremmaksi."
Esittäjä: Suhde itseen
Taitajien tavoin myös esittäjät ovat erittäin luovia. He ovat taitavia sanojen luovassa käytössä ja niiden ilmaisussa. Päinvastoin kuin taitajat he viihtyvät isoissa ryhmissä vetäen huomion puoleensa kaikissa mahdollisissa tilanteissa. He rakastavat hauskanpitoa enemmän kuin muut roolit ja heillä on leikillisyyttä ja kykyä viihdyttää julkisesti. Tämän vuoksi he kypsyvät hitaasti. He ovat suuntautuneet enemmän hauskanpitoon kuin täysikasvuisen elämän vakavampiin puoliin.
Esittäjät ovat lahjakkaita sanojen ilmaisemisessa ja luovassa käyttämisessä ja muovaavat kieltä ainutlaatuisella ja epätavallisella tavalla. Esittäjä korjaa ensimmäisenä englannin kielen väärinkäyttöä tai tarkoituksen väärin tulkitsemista.
Esittäjä: Suhde toisiin
Esittäjillä on taipumusta julistaa omaa moraaliaan ja he ovat hyviä käsittelemään sanoja tavalla, joka saatetaan tulkita jopa vilpilliseksi. Esittäjät leikkivät totuudella. He kykenevät kyllä näkemään totuuden, mutta saattavat muunnella sitä.
He hallitsevat pettämisen ja silmänkääntötaidon ja tämä tekee heistä hyviä näyttelijöitä, kaupustelijoita ja "käärmeöljyn" myyjiä. He odottavat yleisöltään huomiota ja kiusaantuvat elleivät saa sitä. Päinvastoin kuin opastajat he eivät odota kuuntelijoidensa kasvavan siitä mitä he sanovat. He vain yksinkertaisesti haluavat tarinoida ja pitää hauskaa.
Esittäjät ottavat elämän kevyesti ja ovat luonnostaan elämänhaluisia ja myönteisiä. Vakaammat roolit saattavat ajatella, että elämää ei ole tarkoitettu helpoksi ja että esittäjät eivät näe vastuutaan. Mutta esittäjät jatkavat hyppelehtimistään ja pelleilyään.
He tulevat hyvin toimeen taitajien kanssa, sillä taitajat ovat esittäjiä täydentävä rooli. He tulevat toimeen myös tutkijoiden kanssa, sillä molemmat rakastavat tiedon keräämistä; esittäjät sen kertomista ja tutkijat sen varastoimista. Sotureilla saattaa olla vaikeuksia esittäjien kanssa johtuen esittäjien taipumuksesta muunnella luovasti kuulemiaan asioita. Molemmille on kuitenkin yhteistä hauskuuden ymmärtäminen.
Esittäjä: Suhde ympäristöön
Esittäjät hakeutuvat esimerkiksi kirjailijoiksi, näyttelijöiksi, julkisiksi puhujiksi, lehtimiehiksi ja toimittajiksi. Päinvastoin kuin taitajat heitä on lukumäärältään vähän - vain noin 11 % väestöstä. Esittäjät pitävät tiedon välittämisestä. Heidän suurin halunsa on varmistaa, että tieto levitetään selvästi ja että kaikki saavat sen. He vaativat kovaäänisimmin lehdistön vapautta ja lehtimiesten pääsyä kansainvälisiin tapahtumiin. Raportoidessaan näistä tapahtumista he tuovat mukaan ainutlaatuisen näkökulmansa yrittäen löytää inhimillisen tekijän, yllättävän tiedon tai jonkun salatun muistion.
Esittäjät pyrkivät tuomaan huumoria ja hauskaa kaikille muille ja yrittävät opettaa heille etteivät ottaisi elämää niin vakavasti.
Positiivinen ääriraja: Tiedon välittäminen
Negatiivinen ääriraja: Monisanaisuus
Ilmaisevia, viisaita, viihdyttäviä, nopeasti havainnoivia, dramaattisia, humoristisia, tiedonhaluisia, eivät hämmenny, värikkäitä, työskentelevät omasta näkökulmastaan käsin, järkeviä, puhuvat hyvin, hyviä kaikessa tiedon välittämisessä, opettavat ottamaan elämän myönteisesti ja suruttomasti, uskovat että voit saavuttaa kaikki mitä haluat elämässäsi ja pitää silti hauskaa - kasvavat sen vuoksi hitaasti.
Pitkäpuheisia, kavalia, huomiota vaativia, äänekkäitä, mauttomia, ylikäyttäytyviä, itseensä keskittyviä, ikävystyttäviä, tunkevat tiedon alas kurkustasi, opettavat sinulle jotain välittämättä siitä haluatko oppia, tungettelevia, juoruavia, valheellisia, epäluotettavia, vastuuntunnottomia ja omituisen "läpinäkyviä" luonteita.